
Ikäluokat P22, P19, P18, P17, P16 ja P15 muodostavat Ampparien huipulle tähtäävän pelaajapolun. Useimmissa näissä ikäluokissa seuralla on tarjolla sekä edustusjoukkue, että kilpajoukkue, pelaajan oman tason ja motivaation mukaan. P14 ja nuoremmissa ikäluokissa on olemassa myös harrastejoukkueita, joissa harjoittelumäärät on kevyemmät ja aloituskynnys matala.
Miesten akatemiajoukkue linkittää poikien pelaajapolun sulavasti aikuisten sarjatoimintaan. Akatemiajoukkue pelaa kaudella 2022-2023 miesten Suomisarjassa ja P22 poikien 1. divarissa.
Ampparien 2010-luvulla alkanut junioritoiminta alkaa ulottua jo laajalla rintamalla vanhimpiin poikajunioreihin asti, minkä odotetaan vauhdittavan P22 ja Akatemian nousutavoitteita. Akatemian vastuuvalmentajana jatkaa Juha Hirvonen, jonka valmentajaura on jatkunut jo vuosikymmenten ajan salibandyn parissa. Viimeisen viiden vuoden aikana akatemiajoukkueen toiminnasta on kehittynyt Hirvosen johdolla mainio paikka nuoren pelaajan kehittymiselle kohti lajin terävintä huippua. Miesten akatemiajoukkue toimii tiiviissä yhteistyössä miesten edustusjoukkueen kanssa muun muassa farmisopimuksen mahdollistamaa pelaajaliikehdintää hyödyntämällä. Mikäli olet kiinnostunut akatemian toiminnasta (miehet tai P22), niin olethan yhteydessä akatemian vastuuvalmentajaan (Juha Hirvonen, juha.hirvonen@o2-jkl.fi, 040 503 7092) tai P22 vastuuvalmentajaan Tuomas Pulkkiseen, tuomas.pulkkinen@o2-jkl.fi, 040 966 3816.