O2-Jyväskylän miesten edustusjoukkueen harjoituspelit ovat takana, ja katseet kääntyvät kohti alkavaa F-liigan runkosarjaa.
Ampparit pelasivat harjoituskaudella yhteensä kuusi ottelua, joista saatiin hyvä käsitys siitä, missä joukkue tällä hetkellä menee. Positiivisina nostoina voidaan mainita erityisesti laadukas 2–2-tasapeli vahvistunutta OLS vastaan sekä harjoituskauden päättänyt vakuuttava 11–5-voitto Nurmon Jymystä.

(Harjoituspeleissä on ollut jo hienosti Ampparifaneja paikalla)
Myös seuran omat nuoret ovat käyttäneet saamansa mahdollisuudet hienosti. Vilenius, Purontaka ja Mielonen ovat esiintyneet edukseen miesten mukana ja tuovat jatkossa positiivista haastetta valmennukselle sekä lisää vaihtoehtoja kokoonpanoon. Maalivahtiosastolla nuori Theo Hänninen on antanut vahvoja näyttöjä ja osoittanut pystyvänsä vastaamaan liigajoukkueen mukana tulevaan vauhtiin ja vaatimustasoon.

(Omien junioreiden onnistumiset ovat olleet yksi harjoituskauden ehdottomista positiivisista asioista.)
Reilu viikko – ja F-liiga alkaa
Historiallinen ensimmäinen F-liigakausi käynnistyy Amppareiden osalta Espoossa, kun vastaan asettuu Indians.
Päävalmentaja Sebastian Fager-Pintilä tietää, että heti avausottelussa vastaan tulee todellinen mittari:
"Erittäin kova ja laadukas joukkue tulee vastaan. Indians on yksi Suomen parhaista ja ennen kaikkea tasaisimmista joukkueista. Pallollinen peli on ollut jo pitkään heidän tavaramerkkinsä, mutta sen perusteella, mitä vastustajaan on ehditty tutustua, siellä on varmasti kehitetty myös muita osa-alueita. Voi olla, että vastaan tulee aiempaa suoraviivaisempi ja pallottomana aktiivisempi Indians."
Harjoituspelien aikana Amppareiden kokoonpano eli tietoisesti. Pelaajia ja erilaisia ketjukoostumuksia haluttiin nähdä mahdollisimman laajasti ennen sarjakauden alkua.
"Joka kerta treeneissä on näytön paikka, mutta kyllä tässä alkaa jo kokoonpano ja tiettyjä runkoja ketjuihin löytyä. Olemme tietoisesti pelanneet erilaisilla kokoonpanoilla ja samalla testanneet pelaajia eri rooleissa. Pienet flunssat ja loukkaantumiset kuuluvat urheiluun, vaikka niitä ei tietenkään koskaan toivota. Ne ovat hieman häirinneet paria viimeistä viikkoa, mutta kokonaisuutena uskon, että olemme menossa oikeaan suuntaan."
Historiallinen kotiavaus Monnarilla
Seurahistorian ensimmäinen miesten F-liigan kotiottelu pelataan legendaarisella Jyväskylän Monnarilla lauantaina 19.9. klo 18.00, kun vastaan asettuu Nurmon Jymy.
F-liigaan valmistautuminen ei ole tarkoittanut töitä ainoastaan kaukalossa. Myös taustalla on tehty paljon töitä sen eteen, että kaikki olisi valmista historiallisen kauden alkaessa.
"Hommia on painettu niin kaukalossa kuin seuran toimistollakin. Paljon on ollut pientä uutta ja varmasti kaikkea tulee vielä vastaan. Tunnelma on tällä hetkellä odottava. Ihan vielä Jyväskylän katukuvassa ei ehkä näy, että F-liiga alkaa reilun viikon päästä, mutta eiköhän jyväskyläläinen säbäyleisö ala pikkuhiljaa lämpenemään. Jos päästään kotiavauksessa lähelle kevään tunnelmaa pelejä olen tyytyväinen"
( Uudet pelurit ovat päässeet hienosti joukkueeseen sisään. Tässä Santanen ja Vaajala kertovat tarinaa ketjukavereille)
Yritykset mukaan Amppareiden
F-liigamatkalle
On ollut hienoa huomata, kuinka moni yhteistyökumppani on jo lähtenyt tukemaan jyväskyläläistä F-liigasalibandya. Iso kiitos kaikille jo mukaan lähteneille – kumppaneilla on tärkeä rooli siinä, että Jyväskylässä pelataan tällä kaudella miesten F-liigaa.
Mukaan mahtuu edelleen myös uusia yrityksiä ja kumppaneita.
F-liigaan nousu tuo O2-Jyväskylälle myös uudenlaisia näkyvyysmahdollisuuksia. F-liigan otteluiden näkyminen Ruutu-palvelussa tuo sarjalle valtakunnallista tavoittavuutta ja tarjoaa mahdollisuuksia myös kumppaneiden näkyvyyden laajentamiseen ottelutapahtuman ulkopuolelle.
Yhteistyön ei tarvitse tarkoittaa yhtä valmista pakettia. Näkyvyydet, sisällöt ja yhteistyöpaketit voidaan räätälöidä yrityksen tavoitteiden, toiveiden ja budjetin mukaan.
Yhteistyö voi rakentua esimerkiksi ottelutapahtumien, yritysnäkyvyyden, joukkueen ja valmennuksen ympärille tehtävien sisältöjen, sosiaalisen median, asiakas- ja henkilöstötilaisuuksien, otteluisännyyksien tai muun yhdessä suunnitellun tekemisen ympärille.
Tavoitteena on löytää jokaiselle kumppanille aidosti hyödyllinen ja yrityksen näköinen tapa olla mukana jyväskyläläisen F-liigasalibandyn tarinassa.
Jos mukanaolo kiinnostaa, ollaan yhteydessä ja rakennetaan sopiva kokonaisuus yhdessä.
Helpoin tapa on laittaa viestiä toimisto@o2-jkl.fi tai soittaa toiminnanjohtaja Krista Karhuselle 040 966 3902
Nähdään 19.9. Monnarilla!
Kuvat: Esa Jokinen