Miesten edari matkasi lauantai-illan otteluunsa Helsinkiin EräViikinkien vieraaksi. Takana oli
tiukka jakso, jonka aikana otteluohjelma heitti Amppareiden vastustajaksi kärkijoukkueen
toisensa perään. Kovissa liemissä keitetty O2-miehistö olikin valmiina haasteeseen, ja rikkoi
kuparisen ajassa 6:50 Aatu Knuutin maalilla, jota pohjustivat Matias Vaajala ja Jami
Markkanen puolustusta avanneilla syötöillään. EräViikingit nousi tasoihin, mutta Ampparit
kuittasivat isäntäjoukkueen osuman kahdella erän loppuminuuttien maalilla. Verkkoa
heiluttivat O2-riveistä Mikko Santanen ja Julius Tuominen.
Toisessa erässä kumpikinjoukkue iski kerran, joten Ampparit pääsivät kolmanteenkin erään kahden maalin johdossa.
Amppareiden toisen erän maalista vastasi Miiko Tuomala vauhdikkaan hyökkäyksen päätteeksi. Ottelu jatkui tasaisena loppuvihellykseen saakka. EräViikingit tuli heti kolmannen erän alkuun maalin päähän, mutta O2 ei taipunut vaan kasvatti johdon jälleen kahteen maaliin. Maalintekijänä Marius Niemelä, pohjatöistä vastasi Aatu Knuuti rohkealla nousullaan läpi kentän. O2-johto kesti pelin loppuun, vaikka kotijoukkue tuli vielä maalin
päähän viimeisellä peliminuutilla.
Amppareille siis arvokkaat vieraspisteet lukemin 4–5!
O2-päävalmentaja Sebastian Fager-Pintilä summasi positiivin mielin ottelua ja joukkueen
suuntaa:
”Lauantaina ErViä vastaan pelattiin kokonaisuudessaan suhteellisen ehjä ottelu. Joukkueelta
nähtiin selkeä parannus monessa pienessä, mutta voittamisen kannalta tärkeässä asiassa.
Viikon aikana puhutut ja harjoitellut asiat näkyivät kentällä, mikä oli tietysti positiivista.
Edelleen löytyy paljon kehitettävää, mutta suunta oli oikea”,
”Erityisen tyytyväinen olin siihen, että pystyimme pelaamaan aiempaa kurinalaisemmin ja
tekemään enemmän oikeita ratkaisuja pelin eri vaiheissa. Meidän pitää kuitenkin oppia
tunnistamaan entistä paremmin, mitä peli milloinkin vaatii, ja pystyä hallitsemaan ottelun
rytmiä pallon kautta.”
Seuraava haaste odottaa Seinäjoella:
”Tiistaina Jymyä vastaan meidän pitää jatkaa siitä, mihin lauantaina jäätiin, ja ottaa jälleen
askelia eteenpäin. Jymy on saanut pari voittoa alle, joten siellä on varmasti hyvä
itseluottamus ja henki päällä.”
”Tässä sarjassa pitää olla nöyrä, mutta ei nöyristellä. Luotan vahvasti meidän joukkueeseen ja
siihen, että huolellisella, kurinalaisella ja rohkealla pelaamisella pystymme taistelemaan
voitosta. Samalla on ymmärrettävä, että jos perusasioista lipsutaan, teemme pelistä nopeasti
itsellemme vaikean.”
Teksti: Miika Kuha