O2-Jyväskylä on saanut Salibandyliitolta tiedon vedonlyöntirikkomuksiin liittyvistä kurinpitopäätöksistä. O2-Jyväskylän miesten edustusjoukkueen osalta rikkomukset koskevat kolmea pelaajaa. Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitoryhmä on asettanut pelaajat määräaikaiseen pelikieltoon 28.1.2026 asti. O2-Jyväskylään kohdistuneet rangaistukset olivat lyhimpiä mahdollisia, joten teot ovat olleet asteikon lievimmästä päästä. Näissä tapauksissa ei ole kyse kilpailumanipulaatiosta, sisäpiiritiedon väärinkäytöstä tai joukkueiden kokoonpanoihin liittyvien tietojen hyödyntämisestä. Rikkomukset ovat tapahtuneet aikaisemmalla kaudella, jolloin kyseiset pelaajat eivät ole olleet mukana O2-Jyväskylän joukkueiden toiminnassa.
Henkilöt ovat pyytäneet anteeksi aiheuttamaansa harmia ja ottavat opiksi tekemästään virheestä. Meille on tärkeää, että jokainen pelaaja ymmärtää vastuunsa sekä sen, miten omat teot heijastuvat koko seuraan ja lajiin.
O2-Jyväskylä ei hyväksy vedonlyöntirikkomuksia, eikä se vastaa seuran arvoja ja niitä eettisiä linjauksia, joita seuratoiminnassa noudatetaan. O2-Jyväskylässä pelaaja- ja toimihenkilösopimusten allekirjoittamisen yhteydessä on sitouduttu Reilusti Paras -koulutukseen, joka on osa salibandyn vastuullisuus- ja reilun pelin toimintamallia. Lisäksi pelaaja- ja toimihenkilösopimuksessa sitoudutaan siihen, etteivät henkilöt riko epäurheilijamaisen käyttäytymisen muotoja, joihin myös vedonlyöntirikkomukset kuuluvat.
O2-Jyväskylä on keskustellut tapahtuneista vedonlyöntirikkomuksista joukkueen kanssa pitkin kautta liiton tutkinnan edetessä. Joukkueelle on tehty selväksi, että vedonlyönti lajin omista sarjoista on sopimusten ja salibandyn eettisten periaatteiden vastaista. O2-Jyväskylä jatkaa vastuullisuustyötään sekä pelaajakasvatusta Reilusti Paras -toimintamallin mukaisesti. Pidämme tärkeänä, että jokainen joukkueen jäsen ymmärtää oman vastuunsa sekä vaikutuksensa lajin ja seuran luotettavuuteen.
Urheilutoimenjohtaja Janne Kainulainen painottaa vastuullisen toiminnan merkitystä:
” Olemme käyneet asian perusteellisesti läpi pelaajien kanssa, ja he ovat ottaneet vastuun toiminnastaan. Henkilöt ymmärtävät tehneensä virheen ja toimineensa vastoin sopimusta, hyväksyvät kurinpitopäätöksen ja kärsivät seuraamukset mukisematta. Vedonlyöntirikkomukset eivät kuulu urheiluun eikä ne ole linjassa seuran arvojen kanssa.”
O2-Jyväskylä ei kommentoi yksittäisten pelaajien nimiä EU:n tietosuoja-asetukseen ja suhteellisuusperiaatteeseen vedoten. Salibandyliiton kilpailu- ja kurinpitoryhmä esitti puheenjohtajansa Olli Rausteen johdolla, että kurinpitopäätöksen saaneiden henkilöiden nimiä ei julkaista EU:n tietosuoja-asetukseen ja suhteellisuusperiaatteeseen vedoten.
O2-Jyväskylä ry
Lisätiedot:
Janne Kainulainen
Urheilutoimenjohtaja
janne.kainulainen@o2-jkl.fi
044 721 5120