M1: Ensimmäistä tuplaviikonloppua kohti!

10/07/2022 - 12:52

Huomenna pelataan Palokassa, sunnuntaina Ruskeasuolla

Miesten Edustusjoukkueella on edessään hikinen lokakuu Inssi Divarissa, kun tästä viikonlopusta alkaen kolme seuraavaa ovat tuplaviikonloppuja. Näistä yhteensä kuudesta pelistä onneksi peräti neljä on kotiotteluita, joten seuraavina viikonloppuina pääset erittäin tiiviisti seuraamaan Amppareiden otteita livenä!

Huomenna lauantaina pelataan tuplapanosottelu, kun pelissä ovat sekä Inssi Divarin sarjapisteet että Teho Sport Suomen Cupin jatkopaikka; vastassa silloin Palokassa on Josba Joensuusta. Sunnuntaina taas hypätään sitten bussin kyytiin ja otetaan suunnaksi Helsinki. Iltapelissä Ruskeasuon Arena Centerin pyhätössä meitä isännöi M-Team. Kaikki joukkueet ovat ennen viikonloppua pelanneet kolme ottelua, M-Team näistä korkeimmalla sarjataulukossa kahdeksalla pisteellä. O2-Jyväskylä ja Josba ovat puolestaan tasapisteissä kuudella pisteellä.

Viime kaudella Josba osoittautui Amppareille ylitsepääsemättömäksi esteeksi, kun kauden avauksessa Joensuussa nähtiin tennislukemat 6-0 ja runkosarjan lopulla helmikuussa Palokassa joensuulaiset ovat vahvempia loppuluvuin 2-5. M-Teamia vastaan oli puolestaan voitokkaampaa; kauden alkupuolella haettiin ryöstö Ruskeasuolta numeroin 3-8, Palokassa taivuttiin rankkareiden jälkeen lopulta 5-6 tammikuussa.

Josba aloitti kauden tappiolla, mutta kahdessa viime pelissä ovat kaatuneet selvin lukemin Tiikerit 6-1 sekä ÅIF 9-4. Huomionarvoista on myös se, että tämä on joensuulaisten kauden ensimmäinen vierasottelu. Pörssejä katsellessa tasaisuus paistaa todella paljon; joukkueen tehokkaimpana on alkukauden häärinyt kokenut Petri Väänänen viidellä (3+2) pisteellä. Mielenkiintoisia pelaajia ovat myös Divaritasolla jo meritoitunut Miika Kosonen (3+1) sekä juniori-ikäiset Lauri Piironen (2+2), Fetja Naakka (3+1) ja Aleksanteri Tirkkonen (2+1), joista jokainen on osoittanut jo kuuluvansa tämän sarjatason vähintäänkin vakiokalustoon, jopa sinne korkeampaankin. 2006- syntynyt Joni Hiltunen on myös päässyt tällä kaudella jo Divarissa debytoimaan ja pari maaliakin iskemään.

Sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuva M-Team on aloittanut kauden vahvasti kolmen ottelun voittoputkella; viime pelissäkin kaatui Rangers vieraissa peräti 3-10. Rusalaiset ovat viime vuosina tehneet seurana isoja panostuksia siihen, että edustusjoukkueen taustat olisivat kunnossa Liiganousua varten; ja kyllähän joukkueen tekeminen on vahvaa alkukauden ollutkin. Jyväskyläläisittäin mielenkiintoisin pelaaja on Tiimin riveistä tietenkin neljä edelliskautta Amppareita edustanut Kaarlo Mahlberg. Alkukauden tehopelaajina ovat esiintyneet Mikko Levänen (3+5), Joona Hokkanen (5+2), Eetu Erkkilä (1+5) sekä Jesse Jokelainen (5+0). Hokkanen sekä Pietari Porttikivi ovat 2004- ikäluokan huippulupauksia, joista molemmat esiintyivät myös erittäin vakuuttavasti kesällä U19- Maajoukkueen paidassa.

Amppareiden alkukauden tehokkaimmat ovat myös jakautuneet erittäin tasaisesti; viiteen pörssiin ovat päässeet Mitri Tuomala (4+1), Aatu Knuuti (3+2) sekä Markus Manninen (2+3). Leveyttä löytyy myös Amppareilta siis ja ainakin alkukauden on myös joukkueen terveystilanne ollut hyvällä tolalla. Viime viikonloppuna loppukiri ei aivan kantanut pisteisiin asti SaiPaa vastaan, joten tänä viikonloppuna liitää kentillä varmasti nälkäinen Amppariparvi!

Tervetuloa huomenna seuraamaan kauden toista kotiottelua ja kannustamaan Ampparit voittoon! Liput 6€ / 4€, seuran junioripelaajat sekä alle 10- vuotiaat ilmaiseksi. HUOM! Sisäänkäynti myös tällä kertaa koulukeskuksen päädystä, ulkokaukalon / parkkipaikan vierestä.

Otteluisäntänä: CrossFit Jyväskylä

Sunnuntain peliä seuraat puolestaan helpoiten SalibandyTV:n kautta.

O2-Jyväskylä - Josba LA 8.10.2022 Klo 15:15 Palokan koulukeskus (Inssi Divari + Suomen Cup)

M-Team - O2-Jyväskylä SU 9.10.2022 Klo 18:00 AC Ruskeasuo

JosbaMteam_ennakko

Kuva: Esa Jokinen

 

Joukkue