M1: Sarjakärjen vieraaksi Raumalle!

12/09/2022 - 16:13

Ampparit haastaa huomenna kovavireisen Koiralauman 

O2-Jyväskylän yli kaksi viikkoa kestänyt pelitauko Inssi-Divarissa päättyy huomenna, kun hyppäämme bussin kyytiin ja koordinaatit asetetaan kohti Raumaa. Kauppaoppilaitoksella eli Jaakko Arenalla meitä isännöi luonnollisesti Rauman SalBa.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen tältä kaudelta päättyi vierasvoittoon, kun SalBa haki Palokasta täydet pisteet 3-6 voitolla. Ennen perjantaina alkavaa viikonlopun ottelukierrosta SalBa löytyy koko sarjan piikkipaikalta, tasapisteissä M-Teamin kanssa (31 pistettä), ja Ampparit löytyy puolestaan sijalta kahdeksan, pisteitä ollessa kerättynä 20. 

SalBalla on takanaan ennen lauantain ottelua peräti neljän pelin voittoputki, joskin näistä peräti kolme on päättynyt vain maalin erolla raumalaisille. Viime peli päättyi peräti 12-9 maalijuhliin Rangersia vastaan, mutta tästäkin huolimatta raumalaisilla on toiseksi vähiten päästettyjä maaleja koko sarjassa (68). Toki tehtyjäkin on neljänneksi eniten (104), joten vaikeampi homma on lähteä koiralaumasta heikkoja kohtia etsimään. Yksilötasolla isoimpia 0onnistujia ovat olleet sarjan pistepörssin seiska ja maalipörssin kolmonen Jani Lehtoniemi (21+7), uransa tehokkainta kautta pelaava Tomi Lahti (14+11), Oskari Laaksonen (8+11), Jesse Nurmi (11+7) sekä kaiken kokenut Miikka Sokka (5+13). Maalia vartioi yli kymmenen ottelua pelanneista maalivahdeista sarjan toiseksi parhaalla torjuntaprosentilla operoiva Jani Lahti (12 ottelua, 77,20%). Ja mikä hienointa, niin suurin osa joukkueen pelaajistosta on ihan alkuperäisiä raumalaisia, joille tulitukea tuovat mm. TPS:stä farmisopimuksella Inssi-Divaria pelaavat lahjakkaat juniorit.

Amppareiden kausi on tuloksellisesti ollut vahvaa vuoristorataa; komeita voittoja on tullut toki useita, mutta myös pari aika pahaa mahalaskua. Nyt joukkueella on kuitenkin kaksi täyttä pistepottia putkeen takataskussa, ja hyvä lepotauko takana, joten varmasti valmiina Amppariparvi Raumalle pisteistä saapuu taistelemaan! Viime pelissä SalBaa vastaan Aatu Jumisko (3+0) iski Inssi-Divariuran ensimmäisen maalinsa ja Elmo Lavonen (6+10) puolestaan iski kauden ensimmäisensä. Nähtäväksi jää, olisiko näistä nuorukaisista ratkojiksi huomenna!

SalBa - O2-Jyväskylä lauantaina 10.12.2022 Klo 17:00 Jaakko Arenalla

Tue Amppareita - Osta Salibandy-TV:n kausipaketti! Hintaan 29,90€ näet kaikki loppukauden ottelut Inssi-Divarin runkosarjassa. Yksittäisen pelin hinta Salibandy-TV:ssä on 6,90€.

Salibandy-TV:seen ja huomiseen peliin tästä

SalBa_ennakko

Joukkue