Tarina on tullut päätökseen ja on kiitospuheiden ja hyvästien aika. Tässä se tarina vielä teille kaikille luettavaksi.
Kirjoitan tämän postauksen poikkeuksellisesti täysin omalla äänelläni. Aikani O2-Jyväskylän P19- joukkueen päävalmentajana sekä koko seuran jäsenenä on tullut päätökseen. Neljä hienoa kautta on takana 2005- syntyneiden ikäluokan kanssa, ja joskus totesin, että tästä saisi ihan hyvän tarinan kirjoitettua. Ja viime keväänä, kun kausi oli päättynyt ja seuraavaa oltiin aloittelemassa, niin tein päätöksen, että tämä kausi tulisi olemaan se tarinan viimeinen osa ja sitä kautta minun viimeiseni Jyväskylässä. Nyt löysin hieman aikaa kääntää luettavaan muotoon ei niin pitkän, mutta sitäkin merkityksellisemmän tekstinpätkän ajastani Amppareissa. Mutta sen pidemmittä länkytyksittä, tässäpä se nyt tulee; Meidän Tarina:
Esipuhe:
Ennen varsinaista aikaani Amppareissa, palataanpa ihan sinne alkulähteille. Olipa kerran vuosi 2018, ja Joona vietti opiskeluvaihtoa yllättävän kesäisessä huhti-toukokuun Bayreuthissa Saksan eteläpuolella. Puhelimeen kilahti erään sosiaalisen median sovelluksen kautta viesti muuan Jaakko Kaistiselta, jossa tiedusteltiin halukkuutta soitella salibandyyn liittyvästä asiasta. Mitään hajua ei ollut, mistä Jaskalla tässä asiaa voisi olla, mutta tottakai kiinnosti! Kuukausi tästä eteenpäin ja parikin puhelua oli aiheeseen liittyen soiteltu eri ihmisten kanssa; lopputulemana se että syksyllä Suomeen palatessani pääsisin uuteen projektiin mukaan, kun O2-Jyväskylän ja Muuramen Yrityksen 2005- syntyneet aloittaisivat yhteisen "akatemiaharjoittelun" kerran viikossa, tavoitteena tarjota seurojen näiden ikäluokkien pelaajille hieman kovempaa treeniä ja sitä kautta myös hieman ryhmäyttämään porukkaa kohti seuraavaa kautta.
Valmensin tuohon aikaan vielä itse arjessa Happeen 2003- syntyneitä C1- ikäluokassa, mutta koska heillä oli seuraavalla kaudella siirtyminen edessä B- junioreihin, toimihenkilötiimi oli muutenkin muuttumassa isosti ja oli jo viides kausi tulossa täyteen tuon ikäluokan kanssa henkilökohtaisesti, niin olin myös itse hyvin avoin vaihtoehdoille seuraavan kauden osalta. Ja mitä useampi perjantai Keljonkankaan vanhan koulun salissa tämän akatemiaporukan ja Jaakon kanssa vietettiin ja kun muutama harjoituspelikin kauden aikana päästiin pelaamaan, sitä vahvemmin alkoi tuntua siltä, että tämän porukan kanssa haluaisin seuraavalla kaudella jatkaa. Asioista päästiin sopuun jo hyvissä ajoin, ja Akatemian mukaankin tipahteli pitkin kautta uusia potentiaalisia nimiä seuraavan kauden ryhmään, joten todella hyvillä mielin uuteen suuntaan olin lähdössä. Enpä ihan olisi arvannut silloin Saksassa opiskelukämppäni sängyllä maatessa, että minkälainen tarina siitä yhdestä vastatusta viestistä lähtisikään syntymään! Mutta tästä se siis kaikki alkoi.
Ensimmäinen luku:
Noniin, sitten päästään varsinaiseen ensimmäiseen lukuun. 23. päivä huhtikuuta 2019 alkoi ensimmäinen kauteni päävalmentajana O2-Jyväskylän edustajana, kun 2005- ikäluokan ensimmäiset Try Outit potkaistiin käyntiin Palokan koulukeskuksella, ja kolmeviikkoisen jakson jälkeen valittaisiin ikäluokan ensimmäinen Edustusjoukkue, jolla lähdettäisiin C2- ikäluokassa SM- paikasta taistelemaan.
Ensimmäinen kesä meni erittäin hyvin. Porukka oli jopa odotettua valmiimpi ja ryhmäytyminenkin sujui hyvän arkitekemisen kautta erittäin hyvin. Harjoituspelien tulokset olivat monellakin mittarilla erittäin positiivisia ja ensimmäiset SM-karsinnat lähestyivät kovaa vauhtia. Sit päästiin Imatralle elokuun lopussa karsimaan, neljästä pelistä neljä vaivatonta voittoa ja iso myrskyvaroitus muulle Suomelle, että täällähän oikeesti pelataan ihan hyvää sählyä!
Kausi jatkui tuloksellisesti tosi hyvin. Välillä vähän huonollakin pelillä saatiin voittoja otettua, tappioita kun muutama tuli, niin niistä otettiin nopeastikin oppia ja oltiin yhtäkkiä viikkoa myöhemmin taas paljon valmiimpia. Kauden ainoa kompastuskivi oli niin ihana ja rakas EräViikingit Pohjoinen, jolta ei onnistuttu kahdessa pelissä pisteitä niistämään, vähän eteläsuomalaista ylpeyttä onneksi saatiin kolauteltua ;) Kahdessa lohkossa pelatussa SM-Sarjassa olimme tiiviisti käytännössä koko kauden lohkomme kakkostilalla ja päävastuksilta takaamme sen sijaan saimme pisteitä napsittua ihan hyvällä prosentilla.
Kauden aikana käytiin myös ikäluokan yhdistelmäporukalla Vierumäen Salibandyakatemiassa neljällä leirillä. Jäi kyllä mukavaksi kokemukseksi nuokin leirit, kun pääsi vähän arjesta irtautumaan ja viettämään joukkueen kanssa yhteistä aikaa Vierumäen huippuolosuhteisiin :)
Kausihan päättyi sitten ennen aikojaan, kun päivää ennen runkosarjan päätöskierrosta tuli Salibandyliiton päätös iskeä kaikki sarjat pakettiin kauden osalta tuon yhden kulkuviiruksen takia. Ampparit oli pudotuspelipaikan jo varmistanut ja komea avauskausi meillä oli takana, siitä voidaan olla ylpeitä tänäkin päivänä.
Toinen luku:
Koronan takia edessä oli todella pitkä tauko, ennen kuin rajoitukset antoivat uuden kauden alkaa yhteisesti. Kauden alku mentiinkin etätreenien merkeissä, mikä toki oli myös omanlaisensa kokemus. Lähes kolme kuukautta kerkesi välissä kulua ilman yhteistä toimintaa, mutta vihdoin koitti kesäkuun 1. päivä 2020 kun Ampparit pääsivät taas askiin. Tottakai mielessä pyöri koko ajan kaiken maailman rajoitukset mitä piti noudattaa, mutta kyllä päällimmäisenä oli ennen kaikkea aistittavissa ilo ja vapautuneisuus siitä, että taas päästiin yhdessä surisemaan. Jälleen Try Out- jaksosta aloitettiin ja uusi Edustusjoukkue muodostettiin C1- ikäluokkaan, jolla lähdettiin sitten syksyllä uusimaan paikkaa SM-sarjaan.
Kesä oli huomattavasti haasteellisempi nyt, oli enemmän poissaoloja sairastelun takia, oli rippileirejä ja pelitkin menivät vähän sinne päin välillä. Karsintoja jännitettiin myös nyt enemmän, koska yllättäjän etua ei enää ollut. Toisaalta taas, pelillinen kehitys oli todella vahvaa koko kesän ja se kyllä tiedostettiin, että jos kaikki saadaan itsestä ulosmitattua niin sitten tässä ei hätää ole. Kirkkonummen legendaariseen Pommariin päästiin karsimaan elokuun lopulla ja kaksi ekaa peliä naputeltiin avauspäivänä 13-1 ilman suurempia hikipisaroita. Mutta kakkospäivänä se jännitys oli viedä voiton jo. Kooveeta vastaan oltiin käytännössä koko peli kuskin paikalla, mutta pallon saaminen maaliviivan yli tuntui aika kovalta tehtävältä. Pilkuille asti mentiin ratkomaan, mutta siellä onneksi meidän rutiini oli kovempaa ja SM- paikka saatiin uusittua komeasti!
Sarjan alkuun kohdattiin heti OLS Oulussa, joille oli jo kultamitalit jaettu käytännössä ennen sarjan alkua, myös viime kaudelta. Sen verran paljon ärsytti tämmönen mielistely että käytiin hakemassa voitto ekasta pelistä niin saatiin pääkallon palstat ja niiden eteläsuomalaiset sählyiskät ihan sekasin heti syksyllä. Ja sarjahan jatkui meillä myös vakuuttavasti tämän jälkeen, kerran käytiin pyllistämässä Porissa oikein urakalla ja kautta aikain ekasta Derbystä saatiin nuhaan myös rankkareilla, mutta muuten oltiin todella kovia. Vuoden loppuun (tai no, marraskuun loppuun kun joulukuussa ei saanu pelata) otettiin täysi potti myös tosielta ikäluokan superilta eli Clasulta, kun haettiin Spiral- hallin raikkailta käytäviltä myös komea voitto. Sen jälkeen pelattiinkin sitten enää kerran tammikuun lopussa, sit oltiin viikko reenikiellossa kiitos Jyväskylän kaupungin ja sit saatiin viikko reenaa ennen kauden vikaa peliä joka pelattiin helmikuussa. Sen jälkeen venailtiin aina viikko kerrallaan mitä tehdään ja reenattiin ilman päämäärää, kunnes lopulta tuli päätös tämänkin kauden päättämisestä. Jäi kyllä turhauttamaan isosti tämä kyseinen sählykausi. Mutta taas, oma panos oli superhyvä ja sarjataulukon ykkösenä kausi päättyi, juuri mitään ei olisi itse voitu paremmin tehdä. Siinä vaiheessa kun kausi loppui niin me oltiin ikäluokan parhaita eikä sitä edes yhden herran facebook- länkytys kauden jälkeen pois vienyt.
Kolmas luku:
Toisen tynkäkauden jälkeen oli edessä jonkin verran muutoksia, sillä kun siirryimme P18- ikäluokkaan (joka siis tuttavallisemmin oli aikaisemmin tunnettu vielä B-junioreina) niin enää ei joukkueita muodostettu vain 2005- ikäisistä (ja muutamasta nuoremmasta), vaan mukaan tulivat myös 2004- syntyneet. Ja tämä toikin tryouteihin sellaisen lisämausteen, että edessä olivat vaikeimmat valinnat henkilökohtaisesti koko tänä aikana. Taso oli erittäin korkealla, ja koviakin pelimiehiä jäi Edustusjoukkueen ulkopuolelle. Nyt oli kuitenkin toiveissa pelata ehjä kausi, siinäpä ehkä suurin toive.
Porukka muuttui aika paljon viime kaudesta, ja harjoittelu oli hieman rikkonaista läpi kesän. Peleissä oli ihan hyviä tuloksia, mutta ennen karsintoja ei ihan päästy parhaalla mahdollisella tavalla omaa tsoa mittaamaan. Vielä kun arpa soi karsintojen ehkä kovimman lohkon, niin kyllä se jännitys sieltä tuli. Ja valitettavasti pelko kävi toteen; ei me oltu alkuunkaan valmiita ikäluokan kärkeä haastamaan. Toki ekana viikonloppuna oli myös huonoa tuuria matkassa, mutta jatkokarsinnoissa ei oltu kyllä edes lähellä. Tie vei siis arvoitukselliseen 1-divisioonaan, joten ihan katastrofia tästä kaudesta ei tullut.
Sarja oli meille juuri niin kaksijakoinen kun odottaa saattoi. Oli muutama tosi kova jengi, joita vastaan saatiin tasaisia ja hyviä pelejä ja missä saatiin myös itsestä parasta mitattua irti, ja sitten oli niitä matseja joissa välillä mietti, että parempaakin tekemistä olisi kuin niitä pelata. Ei mitään vastustajilta pois, hyvää duunia kaikki teki ja hyvin pelasivat, mutta tasoerokortti piti välillä pöytään iskeä, ja pahimmillaan itse kyykätä ihan huolella koska siihenkin oli varaa valitettavasti. No mutta, tulosta tuli, päävastuksia kaadettiin ja oltiin sarjan kärkikahinoissa mukana jo syyskausi. Syksyllä koin myös henkilökohtaisesti ylpeitä hetkiä, kun valmentamaani nuorisoa pääsi debytoimaan miesten pääsarjapeleissä. Jotain oli tehty oikein :)
Tammi-helmikuu oli sitten kyllä tosi erikoista aikaa :D oli koronaa ja karanteeneja, lisää koronaa ja lisää karanteeneja. Viikosta toiseen vedettiin reenit noin kymmenellä pelaajalla, kokoonpanot raavittiin kasaan puoliväkisin sieltä ja täältä, mutta siitäkin huolimatta niitä pisteitä tuli. Pikkuhiljaa saatiin porukkaa parsittua kasaan kohti runkosarjan päätöstä, ja niinhän siinä kävi, että Pääkallon fanien pahin painajainen toteutui: Ampparit voitti P18 1-Divisioonan! Voitto ratkesi vielä pari kierrosta ennen loppua, joten pari vikaa peliä meni vähän vasemmalla kädellä läpi. Kuitenmin, runkosarjan voitto toi meille myös varmuudella jo TAAS MUUTTUVAN sarjajärjestelmän edessä paikan tulevan kauden P19 SM-Sarjaan.
Pudotuspelikarsinnat kutsuivat ja parilla voitolla olisi tämäkin kausi mahdollista päättää vielä ikäluokan SM-Sarjan pudotuspeleihin. Järjestelmä heitti meille vastaan todella ikävästi SaiPan jo ekaan peliin, niitä kun ei tällä kaudella oltu onnistuttu voittamaan. Ja niinhän siinä kävi, että kovasta tekemisestä, kauden parhaasta pelistä ja Jamin kaikkien aikojen tasoitusmaalista viisi sekuntia ennen loppua huolimatta, maaliskuinen iltapäivä Uuraisten koulukeskuksen puolivaloissa päättyi SaiPan jatkoaikamaaliin ja Amppareiden kauden päättymiseen.
Niin. Kausi päättyi tappioon. Tämäkin oli jäänyt kahdella edellisellä kaudella kokematta. Todella vahvojakin tunteita peli toi esiin, ensin tasoitusmaalin tullessa kauden suurimpana riemuna ja tappion hetkellä yhtenä musertavimmista tunteista, mitä urheilun kautta voit tuntea. Iski syvältä, en kiellä yhtään.
Viimeinen luku:
Oman aikansa se otti, että edellisen kauden pettymyksestä pääsi yli. Ei ainoastaan se, että kausi päättyi tappioon, vaan kauden jälkeen tuli paljon pohdittua muita kauden onnistumisia ja epäonnistumisia, ja valitettavasti tästä kaudesta epäonnistuminen henkilökohtaisesti oli se isoin asia, mikä mieleen jäi. Emme onnistuneet näyttämään emmekä toimimaan yhtenäisenä joukkueena kuin kauden viimeisen viikon, ja se jätti valitettavasti jälkensä siihen, millainen mielikuva kaudesta kaikille jäi. Olkoonkin niin, että menestys kentällä oli hyvää, mutta arkitekemistä vaivasi huono henki, johon herättiin valitettavasti aivan liian myöhään eikä sitä saatu lopulta tarpeeksi hyväksi käännettyä.
Nämä nostettiin esille myös heti kauden alussa ja tehtiin selväksi, että tällä saralla myös tehdään iso korjaus; yhdessä. Samalla myös ilmoitin, että tämä kausi olisi viimeiseni Amppareissa ja Jyväskylässä, joten olin päättänyt, että mitä ikinä tämä kausi tuokaan eteen, niin siihen olen valmis, että tästä tarinan päätösluvusta tehdään upea ja unohtumaton.
Noh, kauden alkuhan olikin sitten melkoinen; tryoutien jälkeen porukka muuttui vielä isosti ja uudistumista tuli viime kauteen nähden taas paljon; muutama jatkoi Edarin ringissä heti kesästä lähtien, osalla sähly vei muihin maisemiin. Harjoittelu oli vähän hajanaista, kun sitä alkukesä kokeiltiin vähän eri muodostelmissa ja ihan parhaaseen laatuunkaan ei päästy kiinni. Kuitenkin, pienen alkutuskailun jälkeen ja kun ensimmäistä leiripäivää päästiin viettämään, niin kaikki vaikutti jo paremmalta. Yhteisestä tekemisestä pidettiin heti kiinni todella hyvin ja sitä kautta hyvä henki oli joukkueeseen palannut. Leiripäivänä listattiin ylös myös joukkueen arvot YHTENÄINEN, ASIALLINEN ja PERIKSIANTAMATON, joiden pohjalta kautta tultaisiin läpi syksyn, talven ja kevään jatkamaan. Omatoimijakson alkaessa oma henkilökohtainen turhautuminen oli vaihtunut päinvastaiseksi: tästähän tulee vielä oikeasti hyvä juttu!
Kauden alkaessa tiedostettiin, että kokoonpano saattaisi elää jonkin verran kauden aikana, siksikin oli oikein hyvä päästä pelaamaan harkkapelejä vähän erilaisia vastuksia vastaan hieman muuttuvilla rostereilla. Nämä antoivat hyviä merkkejä, ja joukkue tuntui olevan valmis P19 Alemman SM-Alkusarjan peleihin. Ja kun sarjan alkuun saatiin myös aikalailla parasta rosteria mukaan, niin myös tulokset olivat hyviä; kausi alkoi neljällä kolmen pisteen voitolla. Ja päästiin heti kokemaan yksi kauden parhaista peleistä eli ensimmäinen derby Happeeta vastaan. Heti sen jälkeen oli mielessä, että toivottavasti näitä olisi edessä vielä useampi.
Mutta mutta. Sitten koitti ne muutenkin niin parhaat kuukaudet eli lokakuut ja marraskuut räntäsateineen ja pimeyksineen. Alkoi tulla päällekkäisyyksiä Edarin matsien kanssa, pörssejä lähti aika kauan muualle ja vaikka peleissä tekeminen pysyi hyvänä tämänkin jälkeen, niin kyllä siinä yhdessä hieman ihmeteltiin että pitikös jonkun ne maalitkin nyt tehdä. Taululla totuus oli todellisuutta karumpi, mutta valitettavasti se taulu myös siihen sarjataulukkoon vaikutti. Toisessa derbyssä koettiin ehkä kaikkien aikojen henki, mitä urheilutapahtumassa on tämän ikäisissä koettu, ja siitäkin kun jatkoaikatappio kaikesta hyvästä huolimatta tuli, niin kyllä muuten paljon v-alkuisia sanoja lenteli. Alkusarjan loppupuolella voitot karttoivat meitä tosi paljon ja ensimmäinen kriisipalaverikin piti pitää surullisen kuuluisan Kokkolan reissun jälkeen. Onneksi alkukauden voitot kantoivat sen verran, että sarjapaikka säilyi ja SM Jatkosarja päästiin aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Jatkosarja alkoikin sitten kahdella voitolla, ja etenkin vuoden päättänyt joulukuinen jatkoaikavoitto Starsia vastaan otettiin todella riemulla vastaan; oli ilo huomata, että tehty työ saattaa sittenkin näkyä myös taululla, vaikka loppusyksy melkoista epätoivoa mukanaan toikin. Joululomilta palattiin melko kiireisen tammikuun pariin, kun edessä oli kuusi peliä. Taas tiedettiin, että ihan helpolla pisteet eivät irtoaisi, ja turhauttava kuukausi siitä tulikin. Nekin pelit, mitkä pelattiin vähän vajaammalla rosterilla niin pelattiin tosi hyvin, mutta tuloksesta jäätiin aina se pari maalia. Sairastelut pilasi pari peliä ja tammikuu päättyi 15-4 turpasaunaan Espoossa. Nyt oli saavutettu se aallonpohja, mitä oltiin osattu vain pelätä, ja sarjataulukko oli todella armoton; nyt oli Ampparin viimeinen tilaisuus herätä ja alkaa pisteitä keräämään, muuten tie veisi sarjatasoa alemmas.
Ja mitäpä kävikään: Amppari heräsi. Seuraavasta pelistä todella erikoisien episodien jälkeen (terveisiä vaan Lahteen, oli tosi hauskoja pelejä tällä kaudella! :D) kolme pistettä ja toivo oli herännyt. Päätösderbyn alla kokoonpanosta putosi tärkeitä nimiä pois ja vajaalla lähdettiin sarjakärjessä keikkunutta Hirvirytkettä haastamaan vielä kerran; voittojen ollessa Derbyistä Happeelle ennen tätä peliä 1-2. Usein oli derbyjen alla puhuttu siitä, että voiton ottaa se joukkue, joka pystyy tunnetilat paremmin hallitsemaan. Nyt me siinä onnistuttiin! Koko 60 minuuttia oli Amppareilta hallittua tekemistä ja "derbyhuuma" saatiin pidettyä tekemisessä ihan 100%. Tuloksen kauden ehkä vakuuttavin voitto ja seuraavat tärkeät kolme pistettä. Seuraavassa pelissä vähän lipsumista hyvästä tekemisestä, mutta myös Oilersia nuhaan täyden pistepotin arvoisesti ja päätöskierrokselle peräti kolmen ottelun voittoputkessa. Päätöspelin alla tunnelmat olivat varsin sekavat: ei tosiaan tiedetty, oliko kyseessä kauden vika peli vai ei, kun sekä voitto että tappio pitivät kaikki mahdollisuudet avoimena. Mutta olipa komea suoritus tämäkin Amppareilta; ilman Edarin pelaajia 8-7 jatkoaikavoitto todella kovasta sarjakakkosesta ja vähintäänkin runkosarjalla kaikkien vaikeuksien jälkeen mitä kaunein päätös.
Viikko odotettiin, ja mites kävikään; mitään ei kannata tässä universumissa odottaa valmiiksi tehtynä. Espoolainen nimeämätön organisaatio hävisi sekä Pirkoilla että LASB:lle ja nämä nousivat Amppareiden ohitse sarjataulukossa; jälkimmäisenä mainittu vielä niukimmalla mahdollisella erolla eli kolmen pisteen voittojen määrällä. Elikkäs eli; Ampparit putosi sarjataulukossa toiseksi viimeiselle sijalle, joka tarkoitti kauden jatkumista vielä yhdellä sarjalla, SM_Sarjakarsinnalla.
Vastaan asettui 1-divisioonan kolmanneksi taistellut, syksyn Alkusarjasta tuttu Kokkolan Nibacos. Kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä, ja tarvittaessa vielä 20 minuutit jatkot. Lauantain reissu Kokkolaan oli vähän turhauttava jo muutenkin, mutta mentiin pelaamaan melkoisen luokatonta sählyä vielä kaiken lisäksi ja lähdettiin yölliselle paluureissulle kotia 10-9 tappio niskassa. Sunnuntaina oli mielessä vain yksi asia: mitään ei jätetä puolitiehen, nyt jos koskaan näytetään mihin meistä on kun oikein ärsytätte. Ja se jos joku meni tässä aika hyvin nappiin; kakkospelistä voitto peräti lukemin 16-3 todella riehakkaalla esityksellä, Jatko-ottelusta sitten pikku alkuhermoilun jälkeen 4-1 tauluun ja Ampparit teki sen, mitä tammikuun lopussa päätettiin tehdä: hoitaa oma osa kunnialla loppuun. Ja tässä tulos: Ampparit säilyy P19 SM-Sarjassa ensi kaudellakin!
Kausi oli tuloksellisesti vaikein tähän mennessä ja sen tuomat haasteet koettelivat kaikkia isosti. Mutta se, mikä kauden alussakin otettiin tavoitteeksi, eli yhtenäisenä joukkueena toimiminen sekä joukkueen arvot arkisessa toiminnassa, olivat myös se asia, mikä joukkueen polulla piti ja ilon arjessa myös. Läpi kauden toimittiin todella esimerkillisesti yhtenäisenä porukkana, treeneissä ja peleissä haluttiin oppia paremmiksi ja jokainen uskalsi olla oma itsensä. Että vaikka jokunen kerta kauden aikana tulikin kirottua sitä, kuinka epäreilua tämä voi joskus olla ja kuinka paljon kausi koettelikaan, niin en tästä kyllä hetkeäkään vaihtaisi pois. Tuloksellisesti ei tällä kaudella saavutettu kuin sarjapaikan säilytys, mutta se matka mikä tässä viime keväästä alkaen kuljettiin; sitä en muuksi vaihtaisi. Iso kiitos tämän kauden pelaajille siitä, että heititte itsenne tähän tarinaan mukaan.
Päätössanat
Siinä se nyt oli. Meidän yhteinen tarinamme. Se alkoi Keski-Euroopan opiskelija-asuntolasta ilman tietoa tulevasta, ja päättyy hetkenä, jolloin minulla on vielä pari viikkoa aikaa jäljellä Jyväskylässä, ennen kuin muuttokuorma kohti Helsinkiä lähtee. Tämä kevät on ollut todella haikeaa aikaa, sillä vaikeankin kauden jälkeen saimme kokea todella upeita hetkiä ja joukkueesta ja jokaisesta sen pelaajasta näki, että tämä haluttiin kunnialla saattaa loppuun. Ja niinhän se tehtiin, pitkän kaavan kautta tosi mutta sitäkin vakuuttavammin lopulta, ja tarinalle laitettiin myös juuri sen ansaitsema juhlallinen päätös viime viikonloppuna Riihivuoren kauniissa maisemissa.
11 kauden työni jyväskyläläisen salibandyn eteen on nyt tehty, ja on aika antaa soihtu eteenpäin seuraaville tekijöille. Olen todella kiitollinen kaikille niille, jotka ovat minut tähän pisteeseen auttaneet; molempia seuroja edustaessani täällä Jyväskylässä sain toimia todella hienojen ihmisten kanssa samoissa valmennustiimeissä ja sain koutsata mitä taitavampia pelaajia. Ja hienointahan tässä on ollut nähdä se kasvu, mitä pelaajat ovat kokeneet; Happeessa aloitin 2002- ikäluokan kanssa ja 2003:sten kanssa vietin todella pitkän ajan, Amppareissa puolestaan nollavitosten kanssa tuli täyteen käytännössä viisi kautta jos lasketaan Akatemia mukaan. Tänä aikana on saanut nähdä kasvua pienestä ja nuoresta taitavasta salibandylupauksesta aina urheilijaksi ja nuoreksi aikuiseksi saakka. Valmentamistani pelaajista tässä 11 vuoden aikana yli kymmenen on päässyt debytoimaan aikuisten pääsarjoissa, ja toivon että määrä vain kasvaa vielä tulevaisuudessa, vaikka pelaajien arjesta poistunkin. Kuitenkin, nämä neljä Amppareissa vietettyä kautta jäivät mieleeni urani hienoimpina ja en tule ikinä unohtamaan yhdessä kokemaamme.
Nämä tämän kauden neljä Derbyä pitää mainita vielä erikseen. Paikallispelit ovat aina sytyttäviä, siitä ei pääse mihinkään. Kun vastakkain ovat derbyissä sellaiset joukkueet, jotka ovat jo valmiiksi erittäin tasaiset, niin aina vain parempi. Kun pelaajat ovat koulukavereita ja/tai entisiä joukkuekavereita keskenään, niin alkaa liekit jo syttyä aika kivasti. Kun heität tiiviin katsomon jotakuinkin täyteen ja torvet ja rummut soimaan, niin eihän tuosta urheilutapahtumat enää junioreissa ainakaan parane! Itsellä kun oli vielä historiaa myös vastustajan puolelta ja useampaa sieltäkin joukkueesta tullut valmennettua, niin kyllä etenkin viimeinen Derby oli aivan unohtumaton kokemus. Näitä pelejä en unohda ikinä, sen lupaan.
Hienoihin ihmisiin olen saanut matkan varrella tutustua, niin näissä jyväskyläläisissä seuroissa kuin pelien kautta myös ympäri Suomea. Yhteinen iso kiitos kaikille pelaajille, koutsitovereille, toimihenkilöille, vastustajille, tuomareille, katsojille ja bussikuskeille ja kaikille muillekin; ilman teitä monta lukua olisi jäänyt kirjoittamatta. Erityiskiitos menee viime kausien valmennus- ja toimihenkilötiimeille, teidän kanssa oli ilo tehdä yhdessä hommia ja pelireissuistakin tuli huomattavasti nautinnollisempia paremmassa seurassa.
Nämä olivat upeat neljä kautta, mitä yhdessä saimme kokea Amppareissa. Nyt on kuitenkin aika ottaa hyppy vähän enempi tuntemattomaan ja lähteä katselemaan salibandy-ympyröitä uuteen ympäristöön, kun toukokuun alusta minulla alkaa hommat Westend Indiansin valmennuspäällikkönä. Se, että tuoko polkuni minut jossain vaiheessa Jyväskylään takaisin, on varmasti iso mysteeri, mutta ainakin tiedän, että täällä minulla on olemassa paikka johon on mukava palata :)
Nyt taitaa olla aikalailla kaikki sanottu. Mitäs minä sanoin; melkoinen tarina siitä tuli.
Kiitos kaikille, ihan kaikesta.
SEN PITUINEN SE
- Joona Kaski, huhtikuussa 2023
