Naisten edustusjoukkueen lajivalmennustiimin muodostavat tulevalla kaudella Jere Pietarinen, Kasperi Mansikkamäki ja Iina Autio. Kolmikosta Mansikkamäki on kuulunut joukkueen valmennustiimiin kuluvalla kaudella ja uusina valmentajina tiimiin liittyvät Pietarinen ja Autio.
Tampereelta lähtöisin oleva Mansikkamäki saapui alun perin Jyväskylään opiskelemaan ja pelaamaan itse O2-Jyväskylän akatemiajoukkueeseen, josta nousi pian miesten edustusjoukkueen sopimuspelaajaksi. Meneillään olevalle kaudelle Mansikkamäki siirtyi valmentajan tehtäviin mukaan naisten edustusjoukkueen valmennustiimiin, jossa myös jatkaa tulevalla kaudella.
Jyväskyläläisen salibandyn ikoneihin lukeutuva Autio siirtyy ensi kertaa mittavan pelaajauransa jälkeen valmentajan tehtäviin. O2-Jyväskylässä ja Happeessa yhteensä 270 pääsarjaottelua pelannut Autio tuntee toimintaympäristön kahdenkymmenen vuoden ajalta. Amppariedustuksessa pelatessaan Autio kantoi kapteenin nauhaa.
Tälle kaudelle vahvasti tiimiin mukaan tullut Mansikkamäki on löytänyt nopeasti oman roolinsa tiimissä ja uskoo jatkavansa suunnilleen samanlaisilla vahvuuksilla myös tulevan kauden tiimissä:
”Olen päässyt heti alusta asti toimimaan aktiivisesti mukana osana valmennusta. Arjessa olen usein ollut ohjaamassa harjoittelua ja pyrkinyt antamaan vinkkejä yksilötason toimintaan kentällä. Tulevalla kaudella rooli mahdollisesti painottuu entistä enemmän yksilöiden kehittämiseen. Kokemuksena nykyinen kausi on ollut arvokas tähän mennessä ja toivottavasti saamme sille onnellisen lopun. Paljon olen oppinut valmentajan tehtävistä kauden aikana ja paljon tulen varmasti oppimaan myös tulevalla kaudella, Mansikkamäki tiivistää”
Ensimmäistä kertaa valmentajan tehtäviin tarttuva Autio uskoo auttavansa joukkuetta sekä pelaamisen kehittämisessä yksilö- ja viisikkotasolla, että kokonaisvaltaisesti urheilemiseen liittyvässä laajemmassa kontekstissa:
”Uskon pystyväni auttamaan pelaajia henkilökohtaisella tasolla, toivottavasti vähän haastamaan ja antamaan erilaista näkökulmaa ja ideoita reeniarjen haasteissa. Näkisin, että pitkästä pelaajaurastani on hyötyä myös niissä hetkissä, kun peliä kehitetään reeni reeniltä viisikkotasolla. Erityisesti silloin, kun pelaajat kokevat, että omat ideat ovat vähissä, visioi Autio.”
Urheilutoimenjohtaja Tuomas Pulkkinen näkee aloittavan lajivalmennustiimin monipuolisuuden yhdeksi sen suurimmista vahvuuksista:
”Olemme pitkään hakeneet lajivalmennustiimiin mukaan kokenutta naispelaajaa. Aution aloittaminen tehtävässä on meille erittäin tärkeä asia. Saamme erittäin kokeneen pelaajan tiimiin, joka kantoi johtajuutta jo pelaajan roolissa joukkueessa. Uskon Aution tuovan pelaajien ja valmentajien yhteistä ymmärrystä lähemmäs toisiaan ja madaltavan entisestään vuorovaikutuksen kynnystä joukkueen sisällä.”
”Kasperin jatkaminen joukkueen valmennustiimissä on niin ikään äärimmäisen tärkeä asia. Kapin toiminnasta joukkueessa on kantautunut runsaasti positiivista palautetta ja näen tärkeänä, että valmennustiimissä on jatkuvuutta ja kokemusta siitä, mitä joukkueessa on päättyvällä kaudella tapahtunut, analysoi Pulkkinen.”