Miesten edari jatkoi vahvaa alkukauden virettään Oulussa!

09/24/2026 - 10:35

Otteluraportti, 20.9.2026: OLS –O2, 3–4 ja.


Tiivis ottelutahti toi O2-miehistölle jo sunnuntaina vastaan OLS:in, joka oli aloittanut
kautensa voitolla ja niukalla tappiolla oranssipaitojen tapaan. Ottelu seurasi alussa O2-
miehistön edellisistä kamppailuista tuttua kaavaa. Kotijoukkue iski nopean avausosuman
(ajassa 2:05), johon O2 vastasi ensimmäisen erän kuluessa Matias Vaajalan ja Arttu Haapalan
osumilla. Niukka O2-johto kesti lähes toisen erän loppuun, kunnes OLS tasasi tilit ajassa
38:31. Viimeinenkin erä eteni tasaisissa merkeissä kummankin onnistuessa vuorollaan. Ensin
iski OLS, sitten vierasjoukkue. Tärkeä tasoitusmaali kirjattiin Matias Knuutille.
Oranssipaitojen taistelu kantoi lopulta jatkoaikavoittoon, jonka sinetöi Matias Vaajala
ratkaisumaalillaan ajassa 61:03. Miesten edarille siis Oulun-tuomisina kaksi arvokasta
vieraspistettä!
- Lähtökohdat otteluun olivat erilaiset edelliseen peliin verrattuna. Lähdettiin jopa selkeänä
altavastaajana peliin, päävalmentaja Sebastian Fager-Pintilä kuvaili ennakkoasetelmaa.
Taktiikassa korostuikin puolustuspeli:
- Pelisuunnitelmana oli tylsyttää vastustajan ykköskenttä, pelata nöyrästi mutta ei nöyristellen
ja raapia pisteitä matkaan.
Todella tiukka peli, joka kääntyi lopulta meille. Kastellissa oli hieno tunnelma ja koko pelin
ajan hirveä melu. Tosi hieno tapahtuma ja hieno peli, Fager-Pintilä summasi ottelua.
Ajatuksissa siinti jo yksi alkukauden kohokohdista, perjantain kotiottelu Oilersia vastaan:


- Tästä on hyvä jatkaa. Muutamat treenit alle ja sitten tuleekin taas uusi testi, kun mestarisuosikki Oilers saapuu Monnarille perjantaina.


Seuraavaksi O2 saa siis vastaansa Espoon Oilersin Monnarin perjantai-illassa (25.9. klo 18.00).

 

O2-Oilers

Tervetuloa nauttimaan perjantaina huippusalibandystä!

 

Teksti: Miika Kuha