Amppariliiga ja Perhesähly kasvavat – yhä useampi lapsi löytää tiensä salibandyn pariin

09/25/2026 - 09:24

 

O2-Jyväskylän Amppariliiga ja Perhesähly jatkavat vahvaa kasvuaan. Tällä kaudella toimintaan on lähtenyt mukaan entistä enemmän lapsia ja perheitä, ja samalla toimintaa on pystytty laajentamaan.

Amppariliigan ja Perhesählyn ajatuksena on tarjota lapsille mahdollisimman helppo ja innostava tapa tulla mukaan salibandyn pariin. Ensimmäinen kosketus lajiin voi tulla päiväkodissa, eskarissa tai koulussa, josta matka voi jatkua Perhesählyyn, Amppariliigaan, juniorijoukkueisiin – ja tulevaisuudessa vaikka O2-Jyväskylän edustusjoukkueeseen asti.

Edustusjoukkueen pelaajat vahvasti mukana

Tällä kaudella myös O2-Jyväskylän miesten F-liigajoukkueen pelaajia nähdään aiempaa enemmän mukana Amppariliigan valmennuksessa ja seuran lasten toiminnassa.

Edustuspelaajien mukanaolo tuo harjoituksiin lisää osaamista ja laatua, mutta ennen kaikkea se vahvistaa koko seuran yhteisöllisyyttä. Nuorimmat ampparit pääsevät harjoittelemaan samojen pelaajien kanssa, joita he voivat käydä viikonloppuna kannustamassa Monnarilla F-liigaottelussa.

Yksi Amppariliigan valmentajista on miesten edustusjoukkueen pelaaja Julius Tuominen, joka toimii myös O2-Jyväskylän Ampparileirien ohjaajana.

“On mahtavaa nähdä, millaisella innolla ja energialla lapset tulevat harjoituksiin ja leireille. Itselle on hienoa päästä viemään eteenpäin salibandya, mutta ennen kaikkea liikunnan iloa ja niitä asioita, joita on itse vuosien aikana lajin parissa oppinut. Parasta on nähdä, kun lapset innostuvat, uskaltavat kokeilla ja saavat onnistumisia.”

Tuomisen mukanaolo on samalla konkreettinen esimerkki siitä, mitä O2 halutaan rakentaa: edustusjoukkue ei ole irrallinen osa seuraa, vaan mukana myös nuorimpien harrastajien arjessa.

Leirit 2026

(Edustusjoukkueiden pelaajat ovat saaneet Amppariliigaan uutta nostetta)

O2-Jyväskylän valmennuspäällikkö Joonas Kaasalainen näkee edustusjoukkueiden pelaajien mukanaolon tärkeänä osana koko seuran valmennuksellista kokonaisuutta.

“Haluamme, että laadukas valmennus näkyy seurassa ihan nuorimmista pelaajista lähtien. Edustusjoukkueen pelaajien mukanaolo tuo Amppariliigaan osaamista, mutta samalla myös esikuvia lähelle lapsia. On ihan eri asia nähdä F-liigapelaaja katsomossa tai somessa kuin päästä itse hänen kanssaan samaan saliin pelaamaan ja harjoittelemaan.”

Kaasalaisen mukaan samalla vahvistetaan ajatusta siitä, että O2 pelaajapolku muodostaa yhden yhtenäisen kokonaisuuden.

“Haluamme rakentaa seurassa polkua, jossa jokaisella on mahdollisuus kehittyä omista lähtökohdistaan. Amppariliiga on monelle ensimmäinen askel seuratoimintaan. Siitä matka voi jatkua juniorijoukkueisiin ja parhaimmillaan vuosien päästä aina edustusjoukkueisiin asti. Kun edustuksen pelaajat ovat jo tässä vaiheessa mukana toiminnassa, se tekee tästä polusta lapsille konkreettisen ja näkyvän.”

Kasvun taustalla pitkäjänteinen työ

Amppariliigan ja Perhesählyn kasvu ei ole yhden asian tulosta. Taustalla on seuran pitkäjänteinen panostaminen junioritoimintaan, matalan kynnyksen harrastamiseen sekä lasten tavoittamiseen siellä, missä he jo valmiiksi ovat.

Myös O2-Jyväskylän miesten ja naisten edustusjoukkueiden menestys ja näkyvyys ovat lisänneet kiinnostusta seuraa ja salibandya kohtaan. Kun samaan aikaan junioritoimintaa ja ensimmäisiä askelia lajin pariin on kehitetty määrätietoisesti, yhä useammalle lapselle löytyy sopiva tapa tulla mukaan.

Koulu- ja eskarivierailuilla tavoitetaan suuri määrä lapsia

Yksi tärkeimmistä kasvun taustalla olevista asioista on ollut O2-Jyväskylän panostus koulu-, eskari- ja päiväkotivierailuihin.

Viimeisten kahden vuoden aikana seura on lisännyt vierailuja ja pyrkinyt viemään salibandya mahdollisimman lähelle lapsia. Tavoitteena ei ole ensimmäisenä löytää tulevia huippupelaajia, vaan tarjota mahdollisimman monelle lapselle positiivinen kokemus liikunnasta ja salibandysta.

O2-Jyväskylän junioripäällikkö Sebastian Fager-Pintilä näkee vierailut olennaisena osana seuran junioritoiminnan kokonaisuutta.

“Olemme panostaneet koulu- ja eskarivierailuihin todella paljon viimeisen kahden vuoden aikana. Ajatus on yksinkertainen: meidän pitää viedä lajia lasten luokse ja tehdä ensimmäisestä kokeilusta mahdollisimman helppo ja hauska. Kaikki eivät tule suoraan joukkueeseen, eikä tarvitsekaan. Yhdelle sopiva seuraava askel voi olla Perhesähly, toiselle Amppariliiga ja kolmannelle myöhemmin juniorijoukkue.”

Fager-Pintilän mukaan tärkeää on rakentaa selkeä jatkumo ensimmäisestä lajikokeilusta seuratoimintaan.

“Kun lapsi kohtaa meidät koululla tai eskarissa, haluamme, että sen jälkeen on olemassa helppo paikka, johon tulla jatkamaan. Matalan kynnyksen toiminnan pitää oikeasti olla matalan kynnyksen toimintaa. Kun tähän yhdistetään laadukas junioritoiminta ja nyt myös edustusjoukkueen pelaajien vahvempi mukanaolo, alkaa meillä olla hieno kokonaisuus ensimmäisestä lajikokeilusta aina edustusjoukkueisiin asti.”

Yksi seura – yhteinen polku

Amppariliigan ja Perhesählyn kasvussa on lopulta kyse paljon muustakin kuin osallistujamääristä.

Tavoitteena on rakentaa O2-Jyväskylään yhteisö, jossa lapsi voi tulla ensimmäistä kertaa maila kädessä saliin ilman aikaisempaa lajitaustaa, löytää liikunnan ilon ja halutessaan jatkaa eteenpäin omalla polullaan.

Kun seuran nuorimmat harrastajat, juniorit ja edustusjoukkueiden pelaajat kohtaavat samassa toiminnassa, myös yhteys seuran eri tasojen välillä vahvistuu.

Ensimmäinen askel voi olla koulun salissa. Seuraava Perhesählyssä tai Amppariliigassa. Ja joskus tulevaisuudessa sama pelaaja voidaan nähdä O2-Jyväskylän edustusjoukkueen paidassa Monnarilla.

F-liiga kevät 2026

(Miesten edustusjoukkue nousi keväällä 2026 F-liigaan)

Lisätietoja Amppariliigasta: https://www.o2-jkl.fi/amppariliiga